Raaseporin kieliohjelma - RKP:llä sekä perustelut että roolit sekaisin?

 

Lieneekö RKP:n motto Raaseporissa?

RKP syyttää sivistyslautakunnan puheenjohtaja Filip Björklöfin johdolla Kokoomusta kielipolitiikasta (EU 12.6.) – ja ampuu pahasti ohi. Raaseporin Kokoomus on omalla esityksellään tukemassa alueen kaksikielisyyttä ja mahdollisuuksia aloittaa toinen kotimainen 1. luokalla (EU 8.6.). Kokoomus katsoo kuitenkin asiaa laajemmin kuin kielipuolueena tunnettu RKP ja puolustaa ihmisen oikeutta valita itse.

Demokratiassa valinnanvapaus on lähtökohta, jonka poistaminen on perusteltava. Nyt RKP menee virkamiesten selän taakse sekoittaen näiden ja päättäjien roolit. Tämä tuntuu ajoittain olevan Raaseporin ongelma: RKP:n läheinen yhteistyö virkamiesten kanssa näyttää joskus hämärtävän rooleja, kuten Björklöfille on nyt käynyt. Tosiasia kuitenkin on, että virkamies valmistelee ja poliittiset päättäjät päättävät. Björklöf oli itse päättämässä kieliohjelman eteenpäinviemisestä (SIVL 6.5.2014 §36) ja RKP oli ainut puolue, joka selkeästi kannatti esitettyä kieliohjelmapohjaa. Mielenkiintoista on, että RKP:n tehdessä kieltä koskevia poliittisia päätöksiä, se ei ole kielipolitiikkaa. Mutta jos joku muu puolue esittää perustellun vaihtoehdon, kyse on kielipolitiikasta.

Björklöf ei anna yhtään asiallista perustelua suunnitellulle kieliohjelmalle, eikä punnitse rationaalisesti eri vaihtoehtojen hyötyjä ja haittoja. ”Perusteluna” esitetään, että aikaisin aloitetut kielet helpottavat kielten oppimista. Tällainen perustelu koskee minkä tahansa kielen opiskelua, eikä siitä seuraa millään logiikalla, että pitäisi ottaa jokin tietty pakollinen A1-kieli. Tukea etsitään myös ohjausryhmästä, jonka mukaan ”on tarve yhdenmukaistaa kieliohjelmaa”. Mutta mihin tämä väite perustuu? Ei ainakaan lasten etuun, vanhempien oikeuksiin tai opetuksellisiin tekijöihin. Väite olisi itsessään vaatinut vahvat perustelut ohjausryhmältä. Nyt jää sellainen vaikutelma, että kyseessä on tosiaankin ohjausryhmä.

RKP puolustaa yksipuolistavaa kieliohjelmaa, joka markkinoi itseään kaksikielisyyden nimissä. Missä määrin ohjelma oikeasti tukisi kaksikielisyyttä, ei ole varmaa. Toisen kotimaisen äidinkielenomaista opiskelua ei kaksikielisille ainakaan esitetä. Siinä ei myöskään huomioida lainkaan ongelmia, jotka Kokoomuksen esitys välttää: sisäänmuutto ja esitetyn kieliohjelman negatiiviset vaikutukset siihen, muuttotappion negatiiviset vaikutukset taloudelle, kieliohjelman ongelmat poismuuttajille, niiden lasten edut ja oikeudet, joilla on oppimisvaikeuksia jo yhden vieraan kielen kanssa (A2 ei ole todellinen vaihtoehto), lasten ja vanhempien oikeus valintaan, pätevien opettajien saatavuus, tasa-arvoiset lähtökohdat jatko-opintoja ajatellen, jne.

Suunniteltu kieliohjelma ohittaa myös kaupungin strategian keskeiset tavoitteet: Talouden tasapainotus edellyttää väestönkasvua ja väestönkasvu edellyttää sisäänmuuttoa. Kumpaakaan ei Suomen mittakaavassa täysin poikkeava kieliohjelma edesauta missään nimessä. A1-kielen siirtäminen kaikilla oppilailla ensimmäiselle luokalle voi myös tulla kalliiksi (päteviä opettajia ei ole kylliksi, materiaalit puuttuvat, koulutusta tarvitaan paljon, keskipitkiä kieliä joudutaan yhä tarjoamaan, jne.). Kustannustehokkainta 1.-2. luokkien toiminnallinen ja leikinomainen kielen oppiminen olisi hoitaa osallistumalla Kielitivolin kaltaisiin ohjelmiin tai kerhotunteina: valtio maksaisi ¾ tunneista ja kaupungin maksettavaksi jäisi ¼. Kerhot olisivat opetustapaa ajatellen luonteva vaihtoehto ja valinnaisuuteen riittäisi resursseja.

Lisäksi nyt suunnitteilla oleva vaihtoehdoton malli on vastoin Opetushallituksen linjauksia, jotka pikemminkin tukevat koulujen mahdollisuuksia tarjota erilaisia kielivalintoja ja kannustavat erilaisiin kieliyhdistelmiin. Toisin kuin Björklöf yrittää kirjoituksessaan esittää, kaikissa kouluissa ei ole pakko – eikä tarvekaan – tarjota samoja valintoja. Valinnaisuus nähdään ongelmana, vaikka se on toiminut jo vuosikausia. Se toimi Karjaalla ja Pohjassa ja uskoisi sen onnistuvan Raaseporissakin.

Björklöf myös ihmettelee, mitä vuorovaikutukseen ohjaaminen käytännössä tarkoittaisi. Se tarkoittaisi, että ei rakenneta aitoja suomen- ja ruotsinkielisten päiväkotien ja koulujen pihojen väliin, eikä rakennuksia erilleen ylipäänsä. Kannustetaan lapsia yhteisiin leikkeihin, peleihin ja muuhun toimintaan (ei niin, ettei jumppasalissakaan voida olla samaan aikaan). Molempia kotimaisia käytetään piha-alueilla, kielikylpyjä ja kielisuihkuja lisätään, jne. Ei se yhteiselo sen ihmeellisempää ole.

Viimeisenä voisi todeta, että sivistystoimi on tehnyt jo vuosia hyvää tulosta, viimeksi 1,8 milj. € netto, ja jos kielivalintojen säilyttäminen oikeasti vaatii hieman ylimääräistä, ehkä olisi aika panostaa edes osa näistä säästöistä takaisin tälle sektorille.

Raaseporin Kokoomus

Miikka Soivio, pj